Ykkösdivari korkattu!

RISTUSMIKÄPELI! Siinäpä se pähkinänkuoressa Porvoon ja Jyväskylän ensimmäinen kohtaaminen!

Päivän tiukin ottelu käytiin Jyväskylän ja Porvoon välillä. Rollin’ Ragdolls ja P-Town Brawlers kohtasivat tässä ottelussa ensimmäistä kertaa toisensa. Jos tässä pelissä olisi pitänyt pistää betsejä jollekin joukkueelle, vastoin omaa seuraylpeyttäni olisin veikannut Porvoon törkeän isoa voittoa. Vaan toisin kävi! Porvoon rosterissa kauden aikana tapahtuneet suuret muutokset ja Jyväskylän pelikokemuksen kehittyminen Pohjola Cupissa tasasivat punnukset.

Yleisilmeeltään Jyväskylän ja Porvoon kohtaaminen oli piinallisen jännittävä. Missään vaiheessa piste-ero ei kasvanut pariakymmentä pistettä suuremmaksi ja kumpikin joukkue kiri vuoronperää toistensa ohi. Porvoo pelasi omaa peliään selkeästi aggressiivisemmalla otteella ja pari pelaajaa saikin suihkukäskyn rangaistussaldon täytyttyä. Jyväskylä puolestaan pelasi turvallista peliä – rangaistuksia tuli Jyväskylällekin, mutta ne jakautuivat tasaisemmin.

Ensimmäinen erän liidit ja pisteet menivät tasaisesti molemmille joukkueille. Jyväskylä kävi vajaan parikymmentä pistettä jäljessä Porvoota, mutta korjasi pisteet kotiin parilla onnistuneella jamilla. Erätauolle joukkueet siirtyivät Jyväskylän seitinohuessa johdossa 74-73.

Toisen erä käynnistyi samaan malliin. Jyväskylän onnistui kasvattaa toisessa erässä kaulaa Porvooseen parikymmentä pistettä, mutta�� muutama pelivirhe toi Porvoon hipottelemaan Jyväskylän pistelukuja. 10 minuuttia erän lopusta Porvoo oli kuronut eron umpeen ja ohittanut Jyväskylän vajaalla 20 pisteellä, jolloin Jyväskylä muutti peluutustaan ja penkitti vähemmän kokeneet pelaajat. Jälleen kerran Jyväskylä nousi tasoihin Porvoon kanssa. Ottelu naulasi katsojat penkkiin, sillä ratkaisu saatiin vasta viimeisessä  jamissa. Porvoon Nössökissa sai itselleen liidin ja kahmi kolme pistettä, joilla Porvoo näytti ottavan voiton.  Jyväskylä yritti  saada vielä team timeoutin, mutta sekunnit eivät enää riittäneet revanssiin, ja Porvoo vei kaksi pistettä voitosta kotiin.

Ottelun HUIKEAT loppulukemat: 173 – 176.

Ottelun palkitut pelaajat

Jyväskylä
Best Jammer: Porvali
Best Blocker: Boris
MVP: Annie Noxious

Onnea voitosta Porvoo!

 

About The Author

Bio:

Rollin News Author


DERBY TODAY
Comments
Share what you think

Add comment

Please Login or Register To Add A Comment